Odysseuksen saarilla

Blogistilla on tainnut olla inspiraatio vähän hukassa kun blogiin ei ole tekstiä syntynyt mutta eilisen Eino Leinon päivän kunniaksi laitetaan tähän nyt pieni runo.

Keinuni on karu. On siinä vain yksi naru.

Jatketaanpa kuitenkin matkakertomuksia siitä mihin viimeksi on jääty. Paxin saarelta otimme pitkän halssin kohti Joonianmeren suurinta saarta Kefalloniaa jonka koilliskulman Fiskardon kylään saavuimme illansuussa. Sataman laituripaikat olivat viimeistä myöten käytössä ja satamalahden vastarannallakin oli ankkuroituna ja köysi veneen perästä rantaan kiinnittyneinä parisenkymmentä alusta. Ankkuroimme suosiolla oman veneemme hieman sataman ulkopuolelle ja ajoimme kumiveneellä rantaan syömään. Kylä oli mukava ja veneilykansaa paljon rannan tavernoissa. Fiskardo on ainoa Kefallonian kylistä jonka rakennukset säilyivät ehjinä 1953 suuressa maanjäristyksessä.

Fiskardosta jatkoimme aamutuimaan, Joosen rantaan jätetyämme, matkaamme Odysseuksen kotisaarelle Ithahakalle jossa rantauduimme Kionin satamaan. Kun olimme ajoissa liikkeellä niin saimme laituripaikan. Täällä Joonian suurten saarten itäpuolella on paljon turistivuokrapurjeveneitä ja laituripaikat kortilla joten laituripaikan saadakseen pitää olla ajoissa liikenteessä. Kun tähän lisätään fakta ettei täällä myöskään aamupäivisin juuri tuule, niin tilanne on se, että purjeveneet ajelevat konevoimalla letkassa satamasta toiseen. Erään purjehdusoppaan mukaan tämä "purjehdus"tyyli on "Ionian milk run" tarkoittaen suomeksi kai "Joonian lehmien lypsyjonoa" mikä hyvin kuvaa veneiden letkanäkymää merellä.

Odysseusta eikä kyklooppeja Kionissa näkynyt joten lähdimme jatkamaan matkaa etelään kohti Zakinthosta. Tällä välillä pääsimme jo purjehtimaan ja parvi delfiinejä kävi kiertelemässä veneemme ympärillä. Vähän ennen auringonlaskua ankkuroiduimme Porto Roman lahteen jonka niemen kärjen kappelissa pidettyjä häitä seurasimme veneen kannelta. Tämä riitti illan ohjelmaksi emmekä jaksaneet lähteä rantaan jonka ravintoloiden musiikin jumputus kuului veneelle yömyöhään.



Aamulla nostimme ankkurit ja lähdimme metsästämään läheiseltä kilpikonnien suojelualueelta Valekarettikilpikonnia muttei niitä löydetty joten lähdimme etsimään purjehtimiseen sopivaa tuulta saaren länsipuolelta. Siellä tuulikin reilusti mutta täysin vastaisesti joten pääsimme kryssimään oikein kunnolla. Useamman tunnin kryssimisen jälkeen piti purjeet kuitenkin laskea ja käynnistää kone jotta ehtisimme seuraavaan satamaan ennen pimeän tuloa. Satamapaikaksi valikoitui Ormos Vroman karu vuono, jonka rannat oli miehittänyt paikalliset kalastajat ja veneily-yrittäjät. Löysimme oman paikkamme sataman ainoa turistiveneen, puolalaisen Sea Changen viereltä. Rannan kaksi tavernaa olivat matkailuperävaunu-mallia. Ileisesti maastopalo oli tappanut pystyyn kaikki puut vuonon seinämiltä joten maisema oli iltahämärässä jokseenkin aavemainen. Illan ohjelmasta vastasi puolalaisveneen, ilmeisesti kuorolaisista, koostunut miehistö ja naisisto jotka kahden kitaran säestyksellä tarjosivat meille iltakonsertin. Tutut laulut olivat harvassa eikä laulujen kieli ollut tuttu mutta laulu oli sen verran kaunista että sitä kuunneltiin hartauden vallitessa. Parhaat aplodit taisimme antaa Uralin pihlajan puolalaisversiolle.

Seuraavan aamun matkailunähtävyys oli Shipwreck bay, jossa valkealla hiekkarannalla vuorenseinämien alla makaa ruostunut ja ruhjoutunut rahtilaivan hylky. Hylky on 1983 karille ajaneen tupakan salakuljetusta harrastamaan laivan joka on hylätty rannalle turistien iloksi. Ajoimmerannan edustalle omalla veneellämme mutta paikalliset veneily-yrittäjät ajoivat läheisistä satamista rannalle jatkuvalla syötöllä turisteja ihmettelemään nähtävyyttä. Valokuvaussession jälkeen jatkoimme matkaamme kohti pohjoista ja Kefallonian pääkaupunkia Argostolia.

Argostoli osottautui todella mukavaksi paikaksi. Sataman laiturissa oli hyvin tilaa, muita turisteja ei ollut häiriöksi asti ja kaupat ja ravintolat olivat hyvin kävelymatkan päässä. Edellisenä päivänä epäonnistunut kilpikonnajahtimmekin tuotti nyt tulosta kun jo rantautuessa meinasimme ajaa suuren Valekarettikilpikonnan yli. Kaupungin lahden pohjukassa(jonne veneellä ei sillan ja mataluuden takia pääse)on kilpikonnien ruokailualue mutta kilpikonnat kävivät syömässä sataman rannoilla kalastajien verkoistaan heittelemiä pikkukaloja jolloin turistit pääsivät niitä ihastelemaan ja kuvaamaan. Valekarettikilpikonna on todella iso jopa 2 metriä ja 200 kiloa. Ihan näin isoja emme tainneet nähdä mutta ne kaksi jotka näimme olivat isoja kuitenkin. Kilpikonnien lisäksi Argostolista löytyi hyviä ravintoloita ja hyvää paikallista Robola valkoviiniä, jota ajattelimme tuoda Suomeenkin. Hintakin oli kohdallaan. Kaupassa 5,8-7€ ja ravintolassa 12-15€ per pullo. Halvin hinta oli paikallisten viinintuottajien putiikissa.



Argostolista jatkoimme saaren länsirannalle Assoksen kylään joka oli todella mukava tarjoten turistille uimarantojen ja tavernoiden lisäksi nähtävyytenään vanhan venetsialaisen linnan rauniot joille päästäkseen piti kuitenkin kävellä paahtavassa helteesä pari kilometriä serpentiinitietä ylös vuoren huipulle. Onneksi kivetetty kävelytie oli todella hyvässä kunnossa ja tietä reunustavat pinjat ja sypressit heittivät välillä tielle varjojaan joihin saattoi hetkeksi pysähtyä auringolta suojaan. Kävelijöitä kiritti matkalla puissa majailleet lukemattomat kaskaat joiden korviahuumaava siritys oli kuulunut jo satamalahteen ankkuroituneelle veneellemme. Näkymät linnavuorelta olivat huikeat kylään ja niemen toiselle puolelle merelle joten hikinen ylämäkilenkki kannatti ehdottomasti tehdä. Ankkurilahti oli myös todella hyvä snorklailukohde jonka pohjasta löytyi pikkukalojen lisäksi pari mustekalaa ja merililja. Rannalla oli myös iso luola jonne pääsi sekä kontaten rannalta että uiden mereltä. Tähän satamaan kannatti ehdottomasti jäädä toiseksikin yöksi kun merelläkään ei tuullut jotta olis voinut tyydyttää purjehdushaluja.

Location:Φισκάρδου-Μαγγάνου,Ερισού,Kreikka