Matkakirjailijan kirjotuskoneesta taisi loppua mustenauha kesken reissun ja tarina jäi ikävästi kesken mutta nyt jo vuosi matkan jälkeen on kirjotusvälineet teroitettu kuntoon päiväkirjan loppuunsaattamiseksi.
Viihdyttyämme idyllisessä Assoksen lomakohteessa toisenkin yön, nostimme ankkurin jatkaaksemme matkaamme kohti pohjoista. Loman päättymiseen olisi vielä kolme päivää aikaa joten saatoimme rauhassa miettiä seuraavat käyntikohteet. Sää jatkui aurinkoisena, kuumana ja vähätuulisena. Päätimme seuraavaksi kohteeksi Meganisin saaren ja sieltä löysimme Spilian sataman eli Porto Spilian, jossa tavernan pitäjä tarjosi ensiluokkaista palvelua. Ohjasi ja kiinnitti meidät laituriin ilmaiseen laituripaikkaan, jonka hintaan kuului myös sähkö ja vesi. Ainoa oletus oli, että kävisimme ruokailemassa hänen tavernassaan ja se oli vähintä mitä tässä tilanteessa saatoimme tehdä. Ensin kuitenkin kävimme päiväkävelyllä sataman yläpuoleleisen kukkulan uneliaassa Spartochorin kylässä. Uneliaaseen siinä mielessä ettei kylän kaduilla nähty päivän paahteella juuri ristin sielua. Onneksi kaupoista sai kuitenkin paikallista janojuomaa auringonpistoksen ehkäisyyn. Palasimme rannan tavernaan syömään. Tavernan oli kansoittanut laiturin huviveneilijät ja pöydillä näki huomattavan paljon tämän kauden hittituotteita iPadeja (jollaisella tämäkin blogi on kirjoitettu). Ruoka oli kuitenkin
totutun hyvää, eivätkä iPadien sormeilijat päässeet pilaamaan ruokailuamme.
Seuraavana aamuna lähdimme kohti Lefkasta, koska veneen kumiveneen perämoottorissa oli havaittu vikaa jok kaipasi korjaajan apua. Matkan varrelle osui kuitenkin laivanvarustaja Onassiksen suvun mökkisaari Skorpios, jonka edustalle sai ankkuroitua uimaan mutta rannalle saarelle ei saanut nousta rantaviivaa edemmäs. Ankkurissa olikin hyvän määrää turisteja veneineen mutta löysimme oman paikkamme ja pidimme lounas- ja uimatauon.
Skorpiolta jatkoimme Lefkaksen marinaan, jonne jätimme perämoottorin huoltoon. Emme kuitenkaan halunneet lopettaa lomaamme vietämällä viimeistä iltaa marinan laiturissa vaab irrotimme köydet ja lähdimme vielä iltapurjehdukselle takaisin etelään Nidrin kaupunkiin, josta löysimmekin paikan aivan kaupungin ytimestä.
Teimme iltakävelyn kaupungilla ja löysimme ehkä koko matkan parhaan tavernan aivan kaupungin rajalta. Pinewood tarjosi herkullisen ruoan lisäksi hienot maisemat aivan meren rannalla kuitenkin kaupungin melun ulottumattomissa.
Viimeisen päivän ohjelmana oli lyhyt purjehdus Lefkaksen marinaan ja veneen siivous seuraaville asukeille. Jälleen oli kaksi lomaviikkoa mennyt kuin siivillä tai oikeammin purjeilla purjehtien ja hienoihin Kreikan saariin tutustuen.
lauantai 15. lokakuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Foto ois kiva
Reissun päältä tuli vähän huonosti lähetettyä kuvia jakoon, mutta linkistä https://picasaweb.google.com/Joose.Pohjanen/Joonianmerella?authkey=Gv1sRgCMvn-_fOrd3ewwE# pääsee katsomaan kuvia ekalta viikolta.
t. Joose
t. Joose
torstai 7. heinäkuuta 2011
Odysseuksen saarilla
Blogistilla on tainnut olla inspiraatio vähän hukassa kun blogiin ei ole tekstiä syntynyt mutta eilisen Eino Leinon päivän kunniaksi laitetaan tähän nyt pieni runo.
Keinuni on karu. On siinä vain yksi naru.
Jatketaanpa kuitenkin matkakertomuksia siitä mihin viimeksi on jääty. Paxin saarelta otimme pitkän halssin kohti Joonianmeren suurinta saarta Kefalloniaa jonka koilliskulman Fiskardon kylään saavuimme illansuussa. Sataman laituripaikat olivat viimeistä myöten käytössä ja satamalahden vastarannallakin oli ankkuroituna ja köysi veneen perästä rantaan kiinnittyneinä parisenkymmentä alusta. Ankkuroimme suosiolla oman veneemme hieman sataman ulkopuolelle ja ajoimme kumiveneellä rantaan syömään. Kylä oli mukava ja veneilykansaa paljon rannan tavernoissa. Fiskardo on ainoa Kefallonian kylistä jonka rakennukset säilyivät ehjinä 1953 suuressa maanjäristyksessä.
Fiskardosta jatkoimme aamutuimaan, Joosen rantaan jätetyämme, matkaamme Odysseuksen kotisaarelle Ithahakalle jossa rantauduimme Kionin satamaan. Kun olimme ajoissa liikkeellä niin saimme laituripaikan. Täällä Joonian suurten saarten itäpuolella on paljon turistivuokrapurjeveneitä ja laituripaikat kortilla joten laituripaikan saadakseen pitää olla ajoissa liikenteessä. Kun tähän lisätään fakta ettei täällä myöskään aamupäivisin juuri tuule, niin tilanne on se, että purjeveneet ajelevat konevoimalla letkassa satamasta toiseen. Erään purjehdusoppaan mukaan tämä "purjehdus"tyyli on "Ionian milk run" tarkoittaen suomeksi kai "Joonian lehmien lypsyjonoa" mikä hyvin kuvaa veneiden letkanäkymää merellä.
Odysseusta eikä kyklooppeja Kionissa näkynyt joten lähdimme jatkamaan matkaa etelään kohti Zakinthosta. Tällä välillä pääsimme jo purjehtimaan ja parvi delfiinejä kävi kiertelemässä veneemme ympärillä. Vähän ennen auringonlaskua ankkuroiduimme Porto Roman lahteen jonka niemen kärjen kappelissa pidettyjä häitä seurasimme veneen kannelta. Tämä riitti illan ohjelmaksi emmekä jaksaneet lähteä rantaan jonka ravintoloiden musiikin jumputus kuului veneelle yömyöhään.
Aamulla nostimme ankkurit ja lähdimme metsästämään läheiseltä kilpikonnien suojelualueelta Valekarettikilpikonnia muttei niitä löydetty joten lähdimme etsimään purjehtimiseen sopivaa tuulta saaren länsipuolelta. Siellä tuulikin reilusti mutta täysin vastaisesti joten pääsimme kryssimään oikein kunnolla. Useamman tunnin kryssimisen jälkeen piti purjeet kuitenkin laskea ja käynnistää kone jotta ehtisimme seuraavaan satamaan ennen pimeän tuloa. Satamapaikaksi valikoitui Ormos Vroman karu vuono, jonka rannat oli miehittänyt paikalliset kalastajat ja veneily-yrittäjät. Löysimme oman paikkamme sataman ainoa turistiveneen, puolalaisen Sea Changen viereltä. Rannan kaksi tavernaa olivat matkailuperävaunu-mallia. Ileisesti maastopalo oli tappanut pystyyn kaikki puut vuonon seinämiltä joten maisema oli iltahämärässä jokseenkin aavemainen. Illan ohjelmasta vastasi puolalaisveneen, ilmeisesti kuorolaisista, koostunut miehistö ja naisisto jotka kahden kitaran säestyksellä tarjosivat meille iltakonsertin. Tutut laulut olivat harvassa eikä laulujen kieli ollut tuttu mutta laulu oli sen verran kaunista että sitä kuunneltiin hartauden vallitessa. Parhaat aplodit taisimme antaa Uralin pihlajan puolalaisversiolle.
Seuraavan aamun matkailunähtävyys oli Shipwreck bay, jossa valkealla hiekkarannalla vuorenseinämien alla makaa ruostunut ja ruhjoutunut rahtilaivan hylky. Hylky on 1983 karille ajaneen tupakan salakuljetusta harrastamaan laivan joka on hylätty rannalle turistien iloksi. Ajoimmerannan edustalle omalla veneellämme mutta paikalliset veneily-yrittäjät ajoivat läheisistä satamista rannalle jatkuvalla syötöllä turisteja ihmettelemään nähtävyyttä. Valokuvaussession jälkeen jatkoimme matkaamme kohti pohjoista ja Kefallonian pääkaupunkia Argostolia.
Argostoli osottautui todella mukavaksi paikaksi. Sataman laiturissa oli hyvin tilaa, muita turisteja ei ollut häiriöksi asti ja kaupat ja ravintolat olivat hyvin kävelymatkan päässä. Edellisenä päivänä epäonnistunut kilpikonnajahtimmekin tuotti nyt tulosta kun jo rantautuessa meinasimme ajaa suuren Valekarettikilpikonnan yli. Kaupungin lahden pohjukassa(jonne veneellä ei sillan ja mataluuden takia pääse)on kilpikonnien ruokailualue mutta kilpikonnat kävivät syömässä sataman rannoilla kalastajien verkoistaan heittelemiä pikkukaloja jolloin turistit pääsivät niitä ihastelemaan ja kuvaamaan. Valekarettikilpikonna on todella iso jopa 2 metriä ja 200 kiloa. Ihan näin isoja emme tainneet nähdä mutta ne kaksi jotka näimme olivat isoja kuitenkin. Kilpikonnien lisäksi Argostolista löytyi hyviä ravintoloita ja hyvää paikallista Robola valkoviiniä, jota ajattelimme tuoda Suomeenkin. Hintakin oli kohdallaan. Kaupassa 5,8-7€ ja ravintolassa 12-15€ per pullo. Halvin hinta oli paikallisten viinintuottajien putiikissa.
Argostolista jatkoimme saaren länsirannalle Assoksen kylään joka oli todella mukava tarjoten turistille uimarantojen ja tavernoiden lisäksi nähtävyytenään vanhan venetsialaisen linnan rauniot joille päästäkseen piti kuitenkin kävellä paahtavassa helteesä pari kilometriä serpentiinitietä ylös vuoren huipulle. Onneksi kivetetty kävelytie oli todella hyvässä kunnossa ja tietä reunustavat pinjat ja sypressit heittivät välillä tielle varjojaan joihin saattoi hetkeksi pysähtyä auringolta suojaan. Kävelijöitä kiritti matkalla puissa majailleet lukemattomat kaskaat joiden korviahuumaava siritys oli kuulunut jo satamalahteen ankkuroituneelle veneellemme. Näkymät linnavuorelta olivat huikeat kylään ja niemen toiselle puolelle merelle joten hikinen ylämäkilenkki kannatti ehdottomasti tehdä. Ankkurilahti oli myös todella hyvä snorklailukohde jonka pohjasta löytyi pikkukalojen lisäksi pari mustekalaa ja merililja. Rannalla oli myös iso luola jonne pääsi sekä kontaten rannalta että uiden mereltä. Tähän satamaan kannatti ehdottomasti jäädä toiseksikin yöksi kun merelläkään ei tuullut jotta olis voinut tyydyttää purjehdushaluja.
Keinuni on karu. On siinä vain yksi naru.
Jatketaanpa kuitenkin matkakertomuksia siitä mihin viimeksi on jääty. Paxin saarelta otimme pitkän halssin kohti Joonianmeren suurinta saarta Kefalloniaa jonka koilliskulman Fiskardon kylään saavuimme illansuussa. Sataman laituripaikat olivat viimeistä myöten käytössä ja satamalahden vastarannallakin oli ankkuroituna ja köysi veneen perästä rantaan kiinnittyneinä parisenkymmentä alusta. Ankkuroimme suosiolla oman veneemme hieman sataman ulkopuolelle ja ajoimme kumiveneellä rantaan syömään. Kylä oli mukava ja veneilykansaa paljon rannan tavernoissa. Fiskardo on ainoa Kefallonian kylistä jonka rakennukset säilyivät ehjinä 1953 suuressa maanjäristyksessä.
Fiskardosta jatkoimme aamutuimaan, Joosen rantaan jätetyämme, matkaamme Odysseuksen kotisaarelle Ithahakalle jossa rantauduimme Kionin satamaan. Kun olimme ajoissa liikkeellä niin saimme laituripaikan. Täällä Joonian suurten saarten itäpuolella on paljon turistivuokrapurjeveneitä ja laituripaikat kortilla joten laituripaikan saadakseen pitää olla ajoissa liikenteessä. Kun tähän lisätään fakta ettei täällä myöskään aamupäivisin juuri tuule, niin tilanne on se, että purjeveneet ajelevat konevoimalla letkassa satamasta toiseen. Erään purjehdusoppaan mukaan tämä "purjehdus"tyyli on "Ionian milk run" tarkoittaen suomeksi kai "Joonian lehmien lypsyjonoa" mikä hyvin kuvaa veneiden letkanäkymää merellä.
Odysseusta eikä kyklooppeja Kionissa näkynyt joten lähdimme jatkamaan matkaa etelään kohti Zakinthosta. Tällä välillä pääsimme jo purjehtimaan ja parvi delfiinejä kävi kiertelemässä veneemme ympärillä. Vähän ennen auringonlaskua ankkuroiduimme Porto Roman lahteen jonka niemen kärjen kappelissa pidettyjä häitä seurasimme veneen kannelta. Tämä riitti illan ohjelmaksi emmekä jaksaneet lähteä rantaan jonka ravintoloiden musiikin jumputus kuului veneelle yömyöhään.
Aamulla nostimme ankkurit ja lähdimme metsästämään läheiseltä kilpikonnien suojelualueelta Valekarettikilpikonnia muttei niitä löydetty joten lähdimme etsimään purjehtimiseen sopivaa tuulta saaren länsipuolelta. Siellä tuulikin reilusti mutta täysin vastaisesti joten pääsimme kryssimään oikein kunnolla. Useamman tunnin kryssimisen jälkeen piti purjeet kuitenkin laskea ja käynnistää kone jotta ehtisimme seuraavaan satamaan ennen pimeän tuloa. Satamapaikaksi valikoitui Ormos Vroman karu vuono, jonka rannat oli miehittänyt paikalliset kalastajat ja veneily-yrittäjät. Löysimme oman paikkamme sataman ainoa turistiveneen, puolalaisen Sea Changen viereltä. Rannan kaksi tavernaa olivat matkailuperävaunu-mallia. Ileisesti maastopalo oli tappanut pystyyn kaikki puut vuonon seinämiltä joten maisema oli iltahämärässä jokseenkin aavemainen. Illan ohjelmasta vastasi puolalaisveneen, ilmeisesti kuorolaisista, koostunut miehistö ja naisisto jotka kahden kitaran säestyksellä tarjosivat meille iltakonsertin. Tutut laulut olivat harvassa eikä laulujen kieli ollut tuttu mutta laulu oli sen verran kaunista että sitä kuunneltiin hartauden vallitessa. Parhaat aplodit taisimme antaa Uralin pihlajan puolalaisversiolle.
Seuraavan aamun matkailunähtävyys oli Shipwreck bay, jossa valkealla hiekkarannalla vuorenseinämien alla makaa ruostunut ja ruhjoutunut rahtilaivan hylky. Hylky on 1983 karille ajaneen tupakan salakuljetusta harrastamaan laivan joka on hylätty rannalle turistien iloksi. Ajoimmerannan edustalle omalla veneellämme mutta paikalliset veneily-yrittäjät ajoivat läheisistä satamista rannalle jatkuvalla syötöllä turisteja ihmettelemään nähtävyyttä. Valokuvaussession jälkeen jatkoimme matkaamme kohti pohjoista ja Kefallonian pääkaupunkia Argostolia.
Argostoli osottautui todella mukavaksi paikaksi. Sataman laiturissa oli hyvin tilaa, muita turisteja ei ollut häiriöksi asti ja kaupat ja ravintolat olivat hyvin kävelymatkan päässä. Edellisenä päivänä epäonnistunut kilpikonnajahtimmekin tuotti nyt tulosta kun jo rantautuessa meinasimme ajaa suuren Valekarettikilpikonnan yli. Kaupungin lahden pohjukassa(jonne veneellä ei sillan ja mataluuden takia pääse)on kilpikonnien ruokailualue mutta kilpikonnat kävivät syömässä sataman rannoilla kalastajien verkoistaan heittelemiä pikkukaloja jolloin turistit pääsivät niitä ihastelemaan ja kuvaamaan. Valekarettikilpikonna on todella iso jopa 2 metriä ja 200 kiloa. Ihan näin isoja emme tainneet nähdä mutta ne kaksi jotka näimme olivat isoja kuitenkin. Kilpikonnien lisäksi Argostolista löytyi hyviä ravintoloita ja hyvää paikallista Robola valkoviiniä, jota ajattelimme tuoda Suomeenkin. Hintakin oli kohdallaan. Kaupassa 5,8-7€ ja ravintolassa 12-15€ per pullo. Halvin hinta oli paikallisten viinintuottajien putiikissa.
Argostolista jatkoimme saaren länsirannalle Assoksen kylään joka oli todella mukava tarjoten turistille uimarantojen ja tavernoiden lisäksi nähtävyytenään vanhan venetsialaisen linnan rauniot joille päästäkseen piti kuitenkin kävellä paahtavassa helteesä pari kilometriä serpentiinitietä ylös vuoren huipulle. Onneksi kivetetty kävelytie oli todella hyvässä kunnossa ja tietä reunustavat pinjat ja sypressit heittivät välillä tielle varjojaan joihin saattoi hetkeksi pysähtyä auringolta suojaan. Kävelijöitä kiritti matkalla puissa majailleet lukemattomat kaskaat joiden korviahuumaava siritys oli kuulunut jo satamalahteen ankkuroituneelle veneellemme. Näkymät linnavuorelta olivat huikeat kylään ja niemen toiselle puolelle merelle joten hikinen ylämäkilenkki kannatti ehdottomasti tehdä. Ankkurilahti oli myös todella hyvä snorklailukohde jonka pohjasta löytyi pikkukalojen lisäksi pari mustekalaa ja merililja. Rannalla oli myös iso luola jonne pääsi sekä kontaten rannalta että uiden mereltä. Tähän satamaan kannatti ehdottomasti jäädä toiseksikin yöksi kun merelläkään ei tuullut jotta olis voinut tyydyttää purjehdushaluja.
Location:Φισκάρδου-Μαγγάνου,Ερισού,Kreikka
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Poika on päässyt kotiin
Allekirjoittaneen osalta reissu jäi tänäkin vuonna viikkoon ja vaikka lentoni lähti Prevezasta vasta lauantai-iltana, päätin hieman lakonuhkaisen tilanteen takia lähteä lautta ja bussi -rumbaan jo perjantaina aamupäivästä Kefalonian Fiscardosta, jonne olimme torstaina 50 mailin moottoriajon jäljiltä päässeet. Fiscardo oli hieno pikkukaupunki, mutta satama oli todella suosittu ja päädyimmekin ankkuriparkkiin melko kauas lahden suulle.
Kotimatka alkoi yhteysaluksella, joka poikkesi aluksi Ithacan saarella erittäin mukavalta satamapaikalta näyttävässä pienessä Frikesissä. Tällä matkalla ohitin myös Thaleian, joka oli jo ennen lautan lähtöä suunnannut Ithacalle päin. Thaleian löytämiseksi joutui kylläkin tekemään vähän töitä, koska Kefalonian, Lefkasin ja Ithacan välinen merialue oli pullollaan purjeveneitä, suuri osa ilmeisesti letkana satamasta toiseen meneviä valmiita purjehduspakettiveneitä. Frikesistä matka jatkui sitten Lefkasin etelärannalle Vassilikin vesiurheilumekkaan. Vaikka Vassiliki sijaitsee lahden pohjukassa vuorten välissä, niin ilmeisesti sinne kertyy jostain sen verran tuulia, että kylä lahtineen on erittäin suosittu paikka esim. jollailuun ja muihin vesiurheiluihin. Lahti olikin täynnä toisiaan väisteleviä jollia. Satamasta poimin matkaevääksi reissun ensimmäisen suussa sulavan pita gyrosin kokonaisedulliseen 1,5 euron hintaan. Sen voimilla oli hyvä suunnata bussiasemalla päin ja hetken asemaa etsittyäni joku paikallinen kertoi, että asema on tuo puu tuolla. Puun alla olikin jo pari muuta ihmistä bussia odottamassa ja jonkun ajan päästä huomasinkin puuta peittävien mainosten keskellä bussiyhtiön pienen lappusen, josta bussiaikataulutkin löytyivät. Bussi tulikin pian ajallaan ja sopivaan hintaan 2e pääsin siirtymään ihan tyylikkäällä bussilla parikymmentä kilometriä Nidrin rantalomakohteeseen. Nidri oli kohteeni siitä syystä, että se on lentomme järkänneen Apollomatkojen päämaja ja olin buukannut heiltä edellisenä päivänä lentokenttäkuljetuksen. Nidri on muuten tyypillinen rantalomakohde kilometrin pituisine rantakatuineen kojuineen ja baareineen sekä pitkällä, kelvollisella rannalla auringonottotuoleineen, mutta rannalta avautuva näkymä oli todella hieno. Merellä Nidrin edustalla oli useita pienehköjä erittäin vehreitä saaria, jotka tuovan mieleen tarkemmin puulajeja katsomatta eteläisempien merien sademetsäiset saaret. Taustalla häämötti vielä Kreikan mantereen korkeat vuoret. Majoituksen löydettyäni (niitä oli joka kulmalla tarjolla, hintana 30e vrk ilmastoidusta huoneesta) käppäilin hieman kylällä huomatakseni, ettei siellä näkymää ja matkamuistomyymälöitä lukuunottamatta ollut mitään tutustumisen arvoista ja lepäilinkin loppupäivän rannalla.
Lauantaina päätin vähän kuntoilla loman päätteeksi ja lähdin talsimaan reilun 3 kilometrin päässä kylästä olevalle vesiputoukselle. Vaikka puronuoma olikin alempana täysin kuiva, niin vuorten alarinteille rotkomaiseen puronlaaksoon päästyäni alkoi kasvillisuus vehreytyä ja vedenlorina kuulua. Laakson perällä olikin hieno vesiputous, jossa porukka kävi myös kylpemässä. Takaisin kylään päästyäni oli vielä muutama tunti aikaa viettää rannalla, jossa onnistuin saamaan reissun ekat auringonpolttamat aikaiseksi. Vielä yksi pita gyros naamaan ja kotimatka kohti yhtä helteistä kotimaata saattoi alkaa.
Kiitoksia veneporukalle oikein hienosta viikosta, toivottavasti nähdään samoissa merkeissä jatkossakin ja hyviä tuulia loppureissulle.
Joose
lauantai 2. heinäkuuta 2011
torstai 30. kesäkuuta 2011
Multikulttuurisarkkitehtooninen Kerkyra
Maanantaina aamukävelyn, lakon aihettaman sähkökatkon jälkeen saamiemme lounaan ja ostosten ja paikallisen ravintolan pitäjätytön europoliittisen haastattelun jälkeen suuntasimme veneen keulan kohti Korfua eli Kerkyraa. Mukavan sivutuulen saattamina saavuimme Benitsesin kylään eli Soilen ja Iiron 30 vuoden takaiseen tapaamispaikkaan, mutta harmiksemme satama oli täynnä. Suunnaksi otettiin sitten Korfun kaupunki, minne vanhan linnoituksen alle saimme laituripaikan toinen toistaan isompien moottorijahtien viereen. Korfun Unescon maailmanperintölistalle päässyt komea vanha kaupunki alkoi läheltä satamaa, joten lähdimme siis sinne illallispaikkaa metsästämään. Hyvää ruokaa löytyikin taas pöydän täydeltä ja kaniinia, karitsaa, possua, mustekalaa, kreikkalaista salaattia ja retsinaa maistettuamme piipahdimme vielä kävelykatu Listonilla virvokkeella. Vaikka oli maanantai-ilta, kuppilat olivat täynnä paikallisia puheensorinan täyttäessä ilman. Turisteja ei kaupungissa keskipäivää lukuunottamatta juurikaan näkynyt, viettävät ilmeisesti iltojaan saaren lomarannoilla.
Tiistaina oli ohjelmassa tarkempi tutustuminen Korfun kaupunkiin ja saareen. Aamupäivän kiertelimme vanhan kaupungin kapeilla kujilla putiikeissa pyörien ja datapaketillista sim-korttia bloginkirjoitus-IPadiin etsien. Lounaan jälkeen vuokrasimme saarikiertelyä varten tilaihme-Micran, joka kylläkin osoittautui loistavan kokoiseksi autoksi saaren kapeille vuoristoteille ja kaupunkipysäköinteihin. Paikallisetkin tuntuivat suosivan tämän kokoluokan autoja, mutta aika montaa niistä oli rusikoitu vielä pienemmiksi. Meidän vuokra-autommekin oli päässyt useita kertoja pikkukontakteihin. Päivän saarikierroksen ohjelma oli kulttuuripainotteinen, joten äijäosasto suuntasi suosiolla veneelle siivous- ja huoltotoimiin. Pohjasen pojat ja naisväki suunnistivat taas autolla ensin väärälle tielle ja sitten toiselle väärälle tielle, mutta tätä teemaa jatkaen päätyivät lopulta kuitenkin Achilleonin palatsille eli Itävallan keisarinna Sissin Kreikan pakopaikkaan. Palatsi puistoineen olikin erittäin komea korkean sypressi- ja oliivipuiden reunustaman mäen päällä sinisen meren loistaessa alhaalla. Palatsilta matka jatkui päivän Käännyttiin taas risteyksestä väärään suuntaan -teemaa jatkaen Korfun länsirannikolle Palaiokastritsaan, missä korkeiden rantatöyräiden keskellä oli hienoja laguuneja ja luostari mäenharjalla. Pitkän maisemienihailun jälkeen suuntasimme veneelle, missä saimme nauttia äijäkerhon loihtimaa kanaruokaa.
Keskiviikon aamuohjelmassa oli äijien ajoretki ja kaupungilla pyörimistä muiden osalta. Auto suunnattiin tänään Korfun korkeimmalle huipulle saaren pohjoisosaan. Taas kerran ajauduimme ehkä tiukoista ajotilanteista, ehkä hämäävistä opasteista johtuen väärälle tielle, mutta tie osoittautui erittäin mieleenkiintoiseksi kiipeillen kärrypolun levyisenä mutkitellen läpi pienten kylien. Kylien raiteilla vanhat mammat ja pappat istuskelivat tervehtien myös turistiporukkaamme. Lukuisten serpentiinimutkien jälkeen päädyimme takaisin oikealle suunnalle ja pysähdyimme vuorikylään lounaalle. Paikallinen ravintolanpitäjä tarjoili erinomaiseen valkosipulileipien yms. lisäksi vilkkaasti ja näyttävästi elehtien kommenttejaan Kreikan tilanteesta ja kotomaamme kuultuaan näytti jotain paikallista käsimerkkiä Olli Rehnille. Kovin hän oli kiukustunut myös kotimaansa tohtoreihin tai lääkäreihin, jotka kuulemma ovat tyhjentäneet maansa rahasta. Lounaan jälkeen piipahdimme vuorenhuipulla suuntaamassa katseitamme mm. Albanian kivisille kukkuloille. Korfun kaupungissa Lauri oli tällä välin suunnannut linnoitukselle, missä pääsy korkeimmille valleille estyi ikävästi portinvartijoiden lakon takia.
Iltapäivästä oli aika irroittaa köydet Kerkyran rannasta ja suunnata keula etelään. Alkuun pääsimme mukavasti purjehtimaan myötäiseen ja heräsi ajatus purjehtia yön yli, mutta Korfun eteläkärjen ohitettuamme tuuli loppui, ja jäljellejäänyt sivusta hakkaava aallokko sai meidät lopettamaan päivän Lakkaan Paxin saarelle. Satama osoittautui ankkurointihässäkän jälkeen erittäin idylliseksi ja lahdelle olikin ankkuroitunut parikymmentä purjevenettä, joista kumiveneet pikkumoottoreineen kuskasivat porukkaa satamaan illalliselle ja takaisin. Meillä kuitenkin oli vatsat täynnä itse tehtyä pastaa ja jätimmekin kylään tutustumisen ja kumiveneen vesillelaskun aamuun.
Teksti: Joose. Kuvat: Lauri
Tiistaina oli ohjelmassa tarkempi tutustuminen Korfun kaupunkiin ja saareen. Aamupäivän kiertelimme vanhan kaupungin kapeilla kujilla putiikeissa pyörien ja datapaketillista sim-korttia bloginkirjoitus-IPadiin etsien. Lounaan jälkeen vuokrasimme saarikiertelyä varten tilaihme-Micran, joka kylläkin osoittautui loistavan kokoiseksi autoksi saaren kapeille vuoristoteille ja kaupunkipysäköinteihin. Paikallisetkin tuntuivat suosivan tämän kokoluokan autoja, mutta aika montaa niistä oli rusikoitu vielä pienemmiksi. Meidän vuokra-autommekin oli päässyt useita kertoja pikkukontakteihin. Päivän saarikierroksen ohjelma oli kulttuuripainotteinen, joten äijäosasto suuntasi suosiolla veneelle siivous- ja huoltotoimiin. Pohjasen pojat ja naisväki suunnistivat taas autolla ensin väärälle tielle ja sitten toiselle väärälle tielle, mutta tätä teemaa jatkaen päätyivät lopulta kuitenkin Achilleonin palatsille eli Itävallan keisarinna Sissin Kreikan pakopaikkaan. Palatsi puistoineen olikin erittäin komea korkean sypressi- ja oliivipuiden reunustaman mäen päällä sinisen meren loistaessa alhaalla. Palatsilta matka jatkui päivän Käännyttiin taas risteyksestä väärään suuntaan -teemaa jatkaen Korfun länsirannikolle Palaiokastritsaan, missä korkeiden rantatöyräiden keskellä oli hienoja laguuneja ja luostari mäenharjalla. Pitkän maisemienihailun jälkeen suuntasimme veneelle, missä saimme nauttia äijäkerhon loihtimaa kanaruokaa.
Keskiviikon aamuohjelmassa oli äijien ajoretki ja kaupungilla pyörimistä muiden osalta. Auto suunnattiin tänään Korfun korkeimmalle huipulle saaren pohjoisosaan. Taas kerran ajauduimme ehkä tiukoista ajotilanteista, ehkä hämäävistä opasteista johtuen väärälle tielle, mutta tie osoittautui erittäin mieleenkiintoiseksi kiipeillen kärrypolun levyisenä mutkitellen läpi pienten kylien. Kylien raiteilla vanhat mammat ja pappat istuskelivat tervehtien myös turistiporukkaamme. Lukuisten serpentiinimutkien jälkeen päädyimme takaisin oikealle suunnalle ja pysähdyimme vuorikylään lounaalle. Paikallinen ravintolanpitäjä tarjoili erinomaiseen valkosipulileipien yms. lisäksi vilkkaasti ja näyttävästi elehtien kommenttejaan Kreikan tilanteesta ja kotomaamme kuultuaan näytti jotain paikallista käsimerkkiä Olli Rehnille. Kovin hän oli kiukustunut myös kotimaansa tohtoreihin tai lääkäreihin, jotka kuulemma ovat tyhjentäneet maansa rahasta. Lounaan jälkeen piipahdimme vuorenhuipulla suuntaamassa katseitamme mm. Albanian kivisille kukkuloille. Korfun kaupungissa Lauri oli tällä välin suunnannut linnoitukselle, missä pääsy korkeimmille valleille estyi ikävästi portinvartijoiden lakon takia.
Iltapäivästä oli aika irroittaa köydet Kerkyran rannasta ja suunnata keula etelään. Alkuun pääsimme mukavasti purjehtimaan myötäiseen ja heräsi ajatus purjehtia yön yli, mutta Korfun eteläkärjen ohitettuamme tuuli loppui, ja jäljellejäänyt sivusta hakkaava aallokko sai meidät lopettamaan päivän Lakkaan Paxin saarelle. Satama osoittautui ankkurointihässäkän jälkeen erittäin idylliseksi ja lahdelle olikin ankkuroitunut parikymmentä purjevenettä, joista kumiveneet pikkumoottoreineen kuskasivat porukkaa satamaan illalliselle ja takaisin. Meillä kuitenkin oli vatsat täynnä itse tehtyä pastaa ja jätimmekin kylään tutustumisen ja kumiveneen vesillelaskun aamuun.
Teksti: Joose. Kuvat: Lauri
Location:Γαΐου-Λάκκας,Παξών,Kreikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)